Perhematkailua Espoon Duudsonit Activity Parkiin

Meillähän on täällä lakeuksilla jo oma ylpeyden aiheemme, Duudsonit Activity Park, eli lyhyesti DAP. Saimme mahdollisuuden lähteä testaamaan Espoon Isossa Omenassa sijaitsevan Duudsonit Activity Parkin . Meillähän on siis kohta kolme vuotias lapsi, sekä 11- ja 13-vuotiaat lapsukaiset. Tämän ikäisille löytyy kaikille tekemistä puiston hulinasta. Pienimmille on ihan oma alueensa, jossa meno on turvallista ja rauhallisempaa. Espoon puisto oli meille uusi ja henkilökunta opasti ystävällisesti mitä mistäkin löytyy. Aikuisen silmää ilahdutti kekseliäät sisustukset ja "huoneet", joita puistosta löytyy. Curlingia esimerkiksi pelataan saunassa, skeittipaikka taas löytyy latomaisesta ympäristöstä. Puistoon kannattaa ehdottomasti lähteä ajan kanssa, sillä lapsille (ja aikuisillekkin) on tekemistä vaikka millä mitalla. Kun matkassa on pientä väkeä, aikaa kuluu varmasti pari-kolme tuntia ennenkuin väsy iskee, isommat viihtyvät helposti kauemmin. Odotettavissa on siis punaisia poskia ja riemunkiljahduksia. Hyvä idea vaikkapa hiihtolomia ajatellen.

 Nykymaailma pruukaa (pohojalaasta murretta , lue: tahtoo) olla sellaista, että niin lapset kuin aikuisetkin ovat paljon paikoillaan, istutaan tietokoneella ja puhelimen ääressä. Täällä ei tästä meiningistä ole tietoakaan, vaan liikkuminen on tehty hauskaksi. Konsepti on nerokas ja Duudsonien imago hyvinä kavereina, positiivisuuden luojina ja kiusaamisen vastustajina tulee puistonkin hengestä esiin.  Espoon puistossa on erilaisia aktiviteetteja kuin Seinäjoella, joten senkin puolesta tämä kannattaa testata. Simppelit asiat, kuten vaikkapa käpysota, osoittautuivat ihan parhaiksi jutuiksi.

 DAPista löytyy Pirttihirmu, joka tarjoaa nälän yllättäessä maukkaat ateriat. Miltäs kuulostaisi esimerkiksi Jarpin peukkunakit tai Jukan herkkupala? Muuten puistoon kannattaa varata vaikka oma vesipullo mukaan, sillä jano yllättää liikkujat ihan varmasti. Juomaa toki löytyy puiston kahvilastakin pikkupurtavan ohella. Sijaintihan on myös mitä mahtavin; mikäli lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät ilman vanhempia, odottaa ostosparatiisi samassa rakennuksessa. Win win tilanne kaikille, vai mitä? Ja löytyy muuten se metroasemakin täältä. Turhan tavaran vastustajana on pakko vinkata, että liput Duudsonit Activity Parkiin on mitä mainioin ja toivotuin lahjaidea jos synttärisankarin lahja on hukassa. Niitä saa kätevästi netinkin kautta lippukaupasta. Kiitos Duudsonit Activity Parkille mukavasta reissusta, kivaa oli!














Pari kirppislöytöä

Kevät on tuloillaan ja eilen oli ihan oikeasti sellainen taianomainen hetki, kun iltapäivällä aurinko pilkisti jotenkin keväiseen malliin pilven raosta. Ei puuttunut kuin talitiaisen titityyt, niin illuusio olisi ollut täydellinen keskellä loskasäätä. Tein pikaisen kirppiskierroksen viikolla ja muutama kiva juttu tarttui matkaan. Kynnys on matala ostaa jotain sellaista, ettei edes paikkaa tiedä minne sen laittaisi, kun hinta on pari euroa. Tällainen on pieni itämainen matto, jossa on ihan kauniit värit. Eiköhän sille joku paikka löydy jossain vaiheessa. Olen vähän edelleenkin näiden itämaisten mattojen kanssa 50/50. Tykkään kauheasti, mutta omalla lattialla aina vähän tuntuu, että onkohan liikaa. Ehkä vähän alitajuisesti nämä esineet tarttuivat matkaan tulevaa ajatellen, sillä olen tilannut haaveilemani konjakin värisen nahkasohvan (meidän sohva on siis myynnissä!) . Siitä sitten lisää tuonnempana, mutta tuskin maltan odottaa! Toinen mukaan lähtenyt esine oli tuo kuvassa näkyvä ruskean ja terrakotan värinen ruukku. Näitä ei voi olla koskaan liikaa! 





Kanaburgeria chorizon kera

Viikonloppuisin tulee laiteltua vähän tuhdimpiakin aterioita ja herkuteltua enemmän. Joku aika sitten maistoin Pancho Villassa chorizo-broiler burgeria ja ihastuin ihan täysin. Chorizo oli ihan uusi makututtavuus itselleni tai ainakaan en muista sitä syöneeni. No mitä olenkaan menettänyt! Testasin annoksen pari viikkoa sitten samaisessa ravintolassa uudelleen ja kyllä, edelleen makuhermot lauloivat hoosiannaa. Eilen vietettiin lauantaista koti-iltaa ja päätin pyöräyttää samoista raaka-aineista burgerit kotiväelle. Ostin valmiiksi viipaloitua chorizoa, jotka broilerin fileiden ohessa paistoin hieman rapsakoiksi. Lisäksi sämpylöiden väliin päätyi salaattia, cheddar-viipaleita, punasipulia ja hampurilaiskastiketta. Ja ranskalaiset kuuluvat toki tähän settiin, perunaa tai bataattia. Lapsiperheessä varma menestys!




Tavarapaljouden eliminointia ja arvonnan voittaja

Mikä lumivaippa onkaan saatu peittämään maisemaa! Puutkin olivat viikon verran niin kauniin kuuran peitossa, että tuntui melkein, että olisi sadussa elänyt. Mahtavaa! Tällainen sen talven pitää olla. Tänään aurinkokin paisteli vähän aikaa oikein mukavasti paljastaen ne kodin kaikki pölypallerot ja läntit lattioilla, joita ei muuten ole huomannutkaan. Koti näyttää kyllä kauniilta uudessa valossa, kun kaikki on paikoillaan. Päätin, että nyt on taas aika varata kirpparille paikka ja eliminoida turhaa tavaraa. Lapsilta kun noita vaatteita jää pieneksi tasaiseen tahtiin. Myös vanhoja leluja aion poistaa. Miten paljon niitä kertyy (meillä myös vanhemmilta lapsilta jääneitä) ja silti aina leikitään niillä autoilla ja duploilla. Tavaran raivaus on vaan niin tottavie tylsää hommaa, että siihen pitää saada sellainen oma moodi. Se pitäisi myös pystyä tekemään yksin. Kun kaverina on vajaa kolmevuotias, tahtoo tavarat levitä ympäri taloa sitä mukaa, kun niitä raakkaa. No, kun kirppispaikka on varattu, on vähän pakko ruveta toimimaan. Samalla olisi ihan hyvä idea heitellä kierrätykseen ja suoraa roskiin menevää tavaraa omiin kasoihinsa ja toimittaa nekin pois.  Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se nyt meni? 

Outa by No -keramiikkapajan kanssa yhteistyössä toteutettu arvonta päättyi ja voittajaksi suoriutui Instan puolella osallistunut käyttäjä "marushoo". Olen ilmoittanut hänelle voitosta, onnea vielä!









Haaveissa konjakin värinen nahkasohva, pihistä ja panosta

Haaveilen konjakin värisestä nahkasohvasta. Näitä aina tulee, ideoita. Meidän musta nahkasohva on hyvässä iskussa, se vaan on aika iso meille. Alunperin ajattelin maksimoida tilankäytön. Koko perhe mahtuisi hyvin sohvalle loikoilemaan. Totuus on kuitenkin se, että esiteinit (kaksi) eivät juuri koskaan katsele tv:tä kanssamme, vaan viettävät aikansa nykyään omissa valtakunnissaan. Vallan hyvin siis normaali kolmen istuttava sohva riittäisi ja toisi vähän avaruutta olohuoneeseen enemmän, Ja konjakin värinen sohva olisi SE juttu. Nahka on osoittautunut niin ylivertaisen helpoksi materiaaliksi koira- ja lapsiperheessä, että siitä ei kyllä tee mieli luopua. Olen katsellut muutamia sohvia sillä silmällä. Hakolan Lazy miellyttää silmää paljon ja on kyllä hintavinkin. Löysin kolmessa hintakategoriassa parhaat vaihtoehdot.  Mitäs tykkäätte?

Niin, vink vink, vielä on aikaa osallistua arvontaan, joka löytyy edellisestä postauksesta!

PANOSTA:

Hakola, Lazy Vintage Leather
Leveys: 225cm
alk. 2995€, saatavana myös höyhentäytteisillä istuintyynyillä
























PUOLIVÄLISSÄ:

Kuusilinna, Tuuli
Leveys: 228cm
tammialessa 2560€


























PIHISTÄ:

Ikea, Stockholm
Leveys: 211cm
1599€

Kuvat valmistajien sivuilta


Outa by No -keramiikkaa ja ARVONTA

Blogi täyttää tässä kuussa jo neljä vuotta. Aika on mennyt nopeasti ja voi mikä matka tämä onkaan ollut. Haparoivista ensipostauksista on toivottavasti tultu jonkin matkaa eteenpäin. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut tehdä mielenkiintoisia yhteistöitä. Edelleenkin blogi antaa niin paljon, sillä se on keino toteuttaa omaa luovaa puoltani. Kiitos myös teille lukijoille, jotka olette jaksaneet horinoitani täällä lukea. Tähän saumaan, vähän kuin synttäreiden kunniaksi, sopii esitellä ihastuttava yritys Ylivieskasta. Saan nimittäin kunnian myös arpoa teille lukijoille kuvissa näkyvän tuotteen. Outa by No on keramiikkapaja Ylivieskassa, jonka tuotteet saavat inspiraationsa suomen karusta luonnosta  sekä kulttuurimme käsityöperinteistä. Ihastuin yrityksen freeseihin tuotteisiin. Kauniin pelkistetyt ja tämän päivän sisustukseen sopivat esineet ihastuttavat. Erityisesti hurmaannuin
tästä Ketusta, joka sopii muuten myös uloskin. Tässä on jotain sellaista veikyttä, jota itse sisustukselta kaipaan. Ihailen käsityöläisyrittäjiä, jotka saavat ja uskaltavat toteuttaa itseään. Pitäisi muistaa myös kannattaa näitä kaikella tavalla niin arvokkaita puurtajia. Outa by No -tuotteita saa tilata suoraa pajalta  ja niitä löytyy myös näiltä jälleenmyyjiltä.  Valikoimasta löytyy muutakin kivaa, mm. koruja. Ja kaikki on tietysti suunniteltu ja valmistettu suomessa.

Ja sitten siihen arvontaan:
Voittaja saa kuvissa näkyvän ketun valitsemassaan värissä (KLIK)
Tällä kertaa osallistua voi joko täällä blogissa jättämällä kommentin ja kertomalla minkä kolmesta väristä valitset tai Instagramissa
Arvonta alkaa nyt ja päättyy ti 16.1. klo 23.59 
Muista jättää blogiin toimiva sähköpostiosoite, että saan voittajaan yhteyden. Mikäli voittaja löytyy Instan puolelta, otan yhteyden YV:nä.  Onnea arvontaan ja kiitos vielä Outille, joka mahdollisti tämän arvonnan!






Yhteistyössä Outa by No kanssa

Kollaasilla ilmettä helposti ja vaivatta

Rakastan tavarakollaaseja. Pidän siitä, kun on jotain katseltavaa eikä kaikki aukea yhdellä vilkaisulla. Päivitin yläkerran aulan yhden seinustan. Kahdella vanhimmalla lapsellamme on huoneet talon kakkoskerroksessa. Varastoa jonkun aikaa lämmittänyt silmälääkärin "opetustaulu" pääsi tänne, samoin kuin rakastamani rottinkinen kori, jossa lahjapaperit säilyvät kivasti. Tällekään ei alakerrassa sijaa ole viimeaikoina ollut, joten nytpä sekin pääsi vihdoin ihmisten ilmoille. Kollaaseissa voi käyttää varastojen aarteita ja helpolla vaihdella ilmettä. Tauluhyllyyn laitoin muutaman kirjan, kasvin ja kellon. Washi-teipillä kiinnitetyt kortit täyttävät tyhjää tilaa kätevästi.  Korkeuserot ovat a ja o. Jos tauluhyllyllä kaikki tavarat olisivat samalla korkeudella, lopputulos olisi lattea ja tylsä. Tavaroita ei myöskään kannata asetella liian tasaisin välein toisiinsa nähden, vaan sopivina ryhminä. Omaan silmääni nämä periaatteet tehoavat ainakin. Pienellä vaivalla tuli uusi ilme. Mitäs te olette viime aikoina innostuneet sisustamaan?



Laiska aloitus vuodelle

Ensimmäinen "normaali" arkivapaa joulun jälkeen. Nuorin kuumeili viimeyönä ja simahti päiväunille. Kiire ei ole enää päällimmäinen tunne. Voi ihan vaan olla. Kyllä sitä tekemättömiä hommia toki olisi, ei sen puoleen. Huomaan joka joulun jälkeen tulevan sisustusinnon taas pistävän päätään esiin. Tunnistatte varmaan sen tunteen, kun joulukoristeet on riisuttu ja koti näyttää taas kaiken jälkeen selkeämmältä. Päivä pitenee ja tekisi vähän mieli uudistaa jotain. Huomasitteko muuten blogin uuden logon? Mitä pidätte? Oma uudistusintoni on edennyt tämän verran täällä blogi-ilmeen puolella. Vielä kun sen pohjan ilmeen saan valittua ja toteutettua... Nyt kuitenkin muutama hetki itselle vähän laiskotellen. Mukavaa tätä vuotta vielä kaikille!