Verhopohdiskeluja

Olen huomannut viimeaikoina hitusen pehmentäneeni kontrasteja kodissamme. Kova mustavalkoinen ei välttämättä aina olekaan se mieluisin vaihtoehto (vaikka tietyt asiat pysyykin mustavalkoisina). Olen pähkäillyt olohuoneeseen verhoa jonkun aikaa. Ajattelin, että talven tullen tuossa terassille vievän oven edessä voisikin olla jotain. Muut ikkunat ovat sellaisissa paikoissa, että ne eivät verhoa kaipaa. Vaihtoehdot, joita mietin, ovat olleet Marimekon mustavalkoiset Lokki tai Kaivo. En kuitenkaan ole raaskinut ostaa niistä kumpaakaan ensinnäkään sen takia, etten ole päättänyt, kumpaa kuosia haluan, mutta myös siksi, että mitä jos se tuntuukin ihan liian hallitsevalta ja kovalta oli kuosi kumpi tahansa? Pitäisi saada koittaa, että tietäisi. Nyt siellä on samanlainen verho, jonka näittekin edellisessä postauksessa pöytäliinana. Ihan kiva ja luo pehmeyttä tilaan, mutta onko tuo liian tumma? Äh, pitkän, kaksi vuotta kestäneen verhottoman olohuoneen jälkeen nyt tuntuu olevan taas tottumisvaikeuksia. Käänsin tuon villamatonkin toisin päin talveksi ja sekin on nyt tummempi, kuviot kun ovat toistensa negatiiveja eri puolilla. Jos jollakin on myynnissä muuten tuota Kaivoa tai Lokkia mustana ja n.220 cm pitkänä verhona, niin olen kyllä kiinnostunut ostamaan!!!

Pysykäähän kuulolla, sillä blogiin on tulossa mukava arvonta ehkä jo pikemmin kuin arvaatkaan!





2 kommenttia

  1. Pohdintasi kuulostavan hyvin tutuilta. Musta-valko-harmaa alkaa kyllästyttämään, mutta mitä tilalle. Tämä nainen ei ainakaan uskalla mitään kovin radikaalia muutosta tehdä, jos ei miellytäkään. :)
    Tuo verho näyttää ihan kivalta. Vaatii varmasti totuttelua, jos ko paikassa ei ennen verhoa ole ollut laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itsellä mustan ja valkoisen kotrasti on pehmentynyt harmaan ja nyt vihreän sävyillä, sekin on jo paljon. Kummasti se maku aina vuosien saatossa muuttuu, muistan myös oman terrakotan ja keltaisen kauteni joskus vuosituhannen alussa...

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!