Tulevan talven trendijuoma - punaviinikaakao

Jos haluat yllättää vieraasi tulevana pikkujoulukautena, tarjoa heille täyteläistä punaviinikaakaota. Tämä on kauden ehdoton must-juoma. Näin olen antanut itselleni kertoa. Tämä on varma haastaja perinteiselle glögille lämpöisenä juomana. Tämähän on aikuiseen makuun, mutta lapsille  juoman voi samalla tehdä jättämällä luonnollisesti punaviinin pois ja vaikka lisäämällä pienen ripauksen sokeria, tai koristelemalla juoman vaahtokarkeilla. Melkein jo tekisi mieli lähteä järven jäälle luistelemaan kirpeään pikkupakkaseen auringon paistaessa. Sitten olisikin mukava istahtaa nauttimaan termarissa odottelevaa punaviinikaakaota punaposkisena. Tällaisia mielikuvia herää, voin tosin kertoa, että sen verran kaukana vesirajasta olen kasvanut, että en järven jäälle uskaltautuisi varmaan kireimmilläkään pakkasilla jään pettämisen pelossa;) Taidan tyytyä nauttimaan kupposen tätä takkatulen loisteessa ihan kotisohvalla.

Ja näitä tarvitset:

3,5dl punaista maitoa
0,75dl tummaa suklaata
-lämmitä maito ja suklaa keskilämmöllä samalla sekoitellen kermaisen notkeaksi seokseksi
lisää 2,5dl täyteläistä punaviiniä (esim. Cabernet Sauvignon)
-sekoita ja lämmitä juoma
-koristele kermavaahdolla ja vaikkapa kanelilla tai vaahtokarkeilla







Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!