Halutaan unta, mieluiten 8h

Osaan arvostaa unta taas ihan eri lailla, kun talossa on yöheräilijä, joka herättää edelleen 2-3 kertaa yössä. Edellisestä kerrasta taitaakin olla jo se reilu 1,5 vuotta, kun olen koko yön nukkunut makeasti putkeen. Oi niitä aikoja... Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään, eikös se niin mene?! Ei haikailla menneisiin, pitää koittaa tehdä näistä saatavilla olevista unenpätkistä niin hyvät kuin voi olla. Finlaysonin Pirkko Hammarbergin 70-luvulla suunnittelemat, "Pajatso"-kuosiset  ja auringonkeltaiset pussilakanat tekevät kyllä oman osansa tähän tarpeeseen. Tämä oli taas näitä törkeän halpoja alelöytöjä, joita ei voinut vastustaa. Näin tätä kuosia joskus musta-valkoisena vahakankaana ja olin myyty saman tien.  Puhtaan kuohkeat ja kahisevat lakanat jos mitkä houkuttavat petiin. Ilmatkin viilenivät sen verran, ettei yötään tarvi pyöriä tuskissaan sängynpohjalla. Tiesittekö muuten, että hotelleissa käytettävissä pussilakanoissa on joukossa polyesteria, mikä saa aikaan niiden ihanalta tuntuvan kuohkeuden ja mukavuuden (ja tietysti helppohoitoisuuden)? Polyesteri tekee sen taian vähän aikaa, mutta useampaa yötä taika ei kestä, joten sen takia sitä ei ole kotona käytettävissä pussilakanoissa. Ja ihan ajatuksena tuntuu kyllä mukavammalta nukkua puuvillassa kuin polyesterissa. 





6 kommenttia

  1. Hyvän löydön teit. Kivat pussilakanat...pirteän väriset.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanat pussilakanat. Sopii hienosti tilaan :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat pussilakanat. Sopii hienosti tilaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat pussilakanat! Enpä tiennyt tuosta polyesteristä hotellien lakanoissa, se kuohkeus olisi ihanaa myös kotona, mutta mieluummin kuitenkin nukun kyllä puuvillan tai pellavan kanssa pidemmän päälle.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!