Lavasohva DIY

Vihdoin saan teille ulos postauksen tästä meidän lavasohvasta, jota on jo viimevuodesta ajatuksen tasolla tehty. Lavatkin oli valmiina, mutta jäi sitten tälle kevättä. Ensin oli aikomuksena tehdä kulmamallinen versio, mutta eipä ollut tuossa meidän terassilla sellaista tilaa, johon se olisi mennyt, kun siinä on kuitenkin ruokaryhmä ja grillikin. Tein sohvan sitten ilman kulmaa ja mukava se on näinkin. Sohvaan on käytetty neljä Euro-lavaa, joista kaksi on aina päällekkäin. Alimpien lavojen alla on vielä ns. kakkosnelosesta sahatut jalat lisäkorkeutta antamassa. Koska sohva on siis lavoista tehty, ja näin ollen sen tarkoitus on näyttääkin vähän karkealta, en hionut enkä siloitellut mitään. Lavat on käsitelty yhteistyössä Teknoksen kanssa ensin heidän  Futura Aqua 3 -tartuntapohjamaalilla. Maalina käytin sitten Teknoksen Futura Aqua 20 -maalia, joka on puolihimmeä ja vesiohenteinen. Värinä musta. Lavojen maalaus ei ollutkaan niitä kaikkein ihanimpia hommia, koska ritilää riittää ja aina löytyi uusi paikka, jota ei vielä ollutkaan maalattu. Maali onneksi oli hyvin peittävää, joten yhdellä kerroksella siitäkin selvittiin. Lopputulokseen olen tyytyväinen.

 Patjojen kanssa kävi ihan mieletön onni. Lähdin kirppikselle etsimään sopivia ja heti ensimmäisellä reissulla löytyi harmaa 2-osainen Ikean taittopatja. Liekö ollut varapatja vai jonkun vuodesohvan osa. Yhden patjan pituus oli 120cm ja sopivasti yksi lavakin on saman pituinen. Leveys jäi 10 lyhyeksi, mutta sohvan takaosa on vuorattu hyvin tyynyillä, niin tämä ei haittaa ollenkaan. Pinta oli harmaata puuvillaa, eli väri kävikin hyvin heittämällä sohvaan. Päällystän sen sitten ensi kesänä uudelleen, mikäli aurinko polttaa pinnan haaleaksi.Tässä sitä onkin loikoiltu aurinkoisina päivinä ja tyynyillä saa muovailtua mukavat asennot. 

Kuvista näkyy muuten myös tuo terassin ruskeasta harmaaksi käsitelty lattia, jonka sävy on vaan parantunut päivien aikana. Postauksen siitä löydät täältä.














Yhteistyössä: 

8 kommenttia

  1. Hieno sohva. Meillä vastaava pojilla majassa!

    VastaaPoista
  2. Voi että, ku hieno!! Mä olin niin laiska etten edes maalannu 😄 Pitäis ehkä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sehän vaan lisää autenttisuutta, kun on maalaamaton! Ja ihan yhtä mukava loikoiluun maaleilla tai ilman:)

      Poista
  3. Meillä L mallinen viime kesänä tehty ja maalattu valkoiseksi. Samalla saatiin pienestä lavasta tehtyä pöytä ja mies löysi jostain siihen lasin. Ehdottomasti meidän perheen suosikki paikka ♡

    VastaaPoista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!