Asuntomessujen toinen suosikkini: Lumiance

Kannustalon Pohjanmaa-talon lisäksi toinen ylivoimainen suosikkini 13:sta läpikäydyn talon joukosta oli vaikuttava Lumiance. Talo sijaitsee omassa rauhassaan kadun päässä, metsän reunassa. Musta talo itsessään on jo vaikuttava. Sisätiloissa keittiö-ruokailutila saa lähes hartaaseen olotilaan vaikuttavuudellaan. Mustaraamiset, valtavat ikkunat tuovat tilaan valoa ja kalustevalinnat ovat ihan napakymppejä. Ruokapöydän päällä oleva valaisin on tarpeeksi iso tilaan. Itse ihastuin microsementtilattiaan, kaunis! Uskokaa tai älkää, se tuntuu jalkojen alla uskomattoman mukavalta, vaikka toisin voisi luulla. Talon emäntä on itse piirtänyt talon sekä suunnitellut sisustuksen, kaikki kunnia siitä. Takapiha on rauhan tyyssija metsikköön nousevine mättäineen. Täällä kelpaa lekotella poreissa tai nauttia linnunlaulusta. Kuvat eivät tee oikeutta piha-alueelle, mutta näette itse jos paikanpäälle tulette kesällä.



Lattian kaunis sävy näkyy tässä kuvassa hyvin.




Yläkerrasta löytyi makuuhuoneita, myös lapsille. Lattia oli puuta yläkerrassa tuoden makuutiloihin lämpöä.




3 kommenttia

  1. Tyylikästä. Ja pakko sanoa että yllättävän vaaleaa ja hillittyjä värejä. Olisin ajatellut, että ois tullut enemmän väriä ja muita erikoisuuskia. Mutta jotenkin kiva, että pysynyt suomalaisille sopivana vaaleina ja hillittyinä [mustalla ripauksella tietysti] (myös edellisen postauksen kuvat huomioon ottaen) sisustukset (tai sitten sää olet vaan valinnut omaan silmäänkin passaavia kohteita ;). En malta ottaa, että pääsen paikan päälle katteleen; ja kiva ois kokea tuo mikrosementti jalkojen alla, ihan virallisesti tuota en ole kuin käteni alla tuntea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä missään 13:sta kohteesta ollut revittelyä, paitsi yhdessä;) Se onkin Kaupunginteatterin sisustama syksyn musikaalitähti Zazalle. Lainahöyhenissä on musikaali nimeltään. Toki se on lavastettu asunto, mutta väriä riittää. Harmi, että tuo mikrosementti on askelten alta suojattu messuilla, ei voi konkreettisesti sitä jalkojen alla kokea.

      Poista
    2. Aijaa, jännä nähdä :D Niin en tosiaan ajatellut tuota suojausjuttua, mutta ihan ymmärrettävää. En haluaisi kyllä uudelle lattialleni tuhansia kengänkopisteluja.

      Poista

Kiva kun kävit, jätä kommentti!