Synttärihulinaa

Sää suosi onneksi sen, mitä tähän vuodenaikaan parhaimmillaan voi odottaa, kun eilen juhlittiin tytön 9vee -synttäreitä kavereiden kanssa. Neitosia oli kutsuttuna sen verran, että onneksi aurinko paistoi ja kutsut voitiin pitää ulkona. Olikin ensimmäinen kerta, kun kattauksenkin pystyi ulos tekemään, sen verran on yleensä jo syksyä tähän aikaan ollut ilmassa. Kakkua en tänäkään vuonna laittanut, se kun on yleensä jäänyt lähes syömättä. Sen sijaan mokkapalat ja pikkuiset munkkipallot olivat suosikkeja, jotka menivät kaikki parempiin suihin :) Nimikoin jokaisen mukin liitutaulutarralapuilla, joihin liitutussilla kirjoitin nimet, näin kupit eivät menneet sekaisin. Löysin vaaleanpunaiset ja keltaiset muovikupit Clas Ohlssonin poistosta ja pakkohan ne oli ottaa, kun mätsäsivät täysin Marimekon jo ostettujen serviettejen kanssa.  Muutaman viikon päästä meillä onkin sitten jo taas esikoisen synttärit, joten juhlaa piisaa.










Ei kommentteja

Kiva kun kävit, jätä kommentti!